Voi tätä autuuden, onnellisuuden, iloisuuden ja varmuuden tunnetta. Katsoin pitkästä, pitkästä aikaa taas Le Fabuleux destin d'Amélie Poulain:nin, kotoisimmin Amélien. Oi, oi, oi, oi. Tuota minä juuri haluan, juuri tuota. Lapsenomaista leikittelyä, uskomista ja toivomista paremaan huomiseen ja pieniin ihmeisiin. Jälkiä, arvoituksia, kysymyksiä. Kukaan, ei niin kukaan, ole vielä onnistunut minua yllättämään. Siis todella yllättämään, sanan varsinaisessa merkityksessä. Haluan miehen joka tietää mistä langoista vedetään, jonka kanssa elämä on melkein yhtä arvoitusta (hyvällä tavalla), joka jaksaa yllättää vielä vuosien jälkeenkin. Olla omalla tavallaan ja erilaisesti romanttinen. Voih... *sulaa*

46347.jpg

Parhaita paloja:
Hipolito, The Writer: Without you, today's emotions would be the scurf of yesterday's.
Raymond Dufayel aka Glass Man: So, my little Amélie, you don't have bones of glass. You can take life's knocks. If you let this chance pass, eventually, your heart will become as dry and brittle as my skeleton. So, go get him, for Pete's sake!
Bretodeau, The Box Man: Time's funny. When you're a kid, it passes slowly, and next thing you're fifty and your childhood fits into a rusty little box.
Amélie: These are hard times for dreamers.