Otettuani sukat pois eilen, en enää kysynyt itseltäni miksi varpaisiin sattuu. Molemmissa nimettömis varpaissa, oli pikkurillin kynnen kokoinen rakkula. Au! Laitoin nyt aamulla salvaa molempiin, joten teoriassa pitäis pystyä kävelemään taas tänään, mut käytöntö onkin sitten eri asia.

Edellisiltana itkin taas pieleen mennyttä suhdetta. En oikeastaan voi sanoa että suhde meni pieleen, se ei vaan enää toiminu. Syynä monet pienet, mutta tärkeät, asiat. Sattuu edelleen kun ajattelen menneitä vuosia, yhteisiä kokemuksia ja hetkiä. Voin kyllä sanoa, että nämä vuodet ovat olleet erittäin hyviä, ihania, ja rakkaita. Täynnä upeita hetkiä. En voi muuta kuin esittää nöyrät kiitokseni Hänelle näistä hetkistä ja tunteista.

Huomasin myös, etten todellakaan ole valmis uuteen suhteeseen, vaikka sitä kipeästi haluaisinkin. En ole vielä valmis ja kykeneväinen päästämään jotain ihmistä niin lähelle sydäntäni ja sieluani kuin Häntä. Olen ihastunut, rankasti, ja vaikka tämä ihastus on mitä ihanin ihminen, rakastava ja ymmärtäväinen, ja vaikka muhun niin perkeleesti sattuukin se tosiasia että hän tulee löytämään jonkun toisen kenelle rakkautensa osoittaa, niin en halua rynnätä suhteeseen johon en oikeasti ole valmis, vain koska tämä ihastus tuntuu olevan täydellinen, joka suhteessa. Tämän hetkinen elämäni ei ole helppoa. En valita, paitsi ajoittain, monilla menee vielä huonommin. Uskon että vuosi 2006 kasvattaa mua aikalailla ihmisenä. Toivonkin sitä.

Nyt aamupalan kimppuun. Rakkuloihin alkaa salva imeytyä ja nyt SATTUU! Meen R:lle yöksi tänään, tulen huomenna joskus. Joten joko huomen illalla uusia uutisia tai pe aamulla.