Voi että...
K, nyt sä sen teit perkele. Poltit oman paikkas mun sydämeen lauseella: "Ei kuitenkaan oravakaan uskaltaisi juosta pitkin sähkölinjoja, jos hän olisi epävarma itsestään." Sä saat mun aina hymyilemään ja ajattelemaan asioitten hyviä puolia ja sitä, et en mä loppupeleissä ehkä niin kauhea olekaan.
Päivä on alkanut oudon hyvin; luin paniikissa enkun kokeisiin ja itse kokees tajusin et hei, mähän tein nää samat tehtävät aamulla, jesh! Mä join vastapuristettua appelsiinimehua, luin hesaria, lauloin Mokoman tahtiin, mikä on tosi omituista multa, tanssin Madonnan tahtiin ja laitoin mun superabi paidan päälle. Kohta luen vielä vähän, sit kerään kimpsut ja kampsut ja lähden L:n tykö tekemään jauheliha-feta-paprika-maissi-herne-juusto-ananas-pitsaa ja kattomaan jonkun leffan. Huomenna näännäännään K:n ja A:n ja heitän taas rahaa hukkaa niin että mun köyhä äiti huutaa mulle kahdesta asiasta: a) kulutan liikaa vähäisiä rahojani ja b) mun pitää liikkua enemmän :D
Uskokaa tai älkää, mut joka ikisen puhelun aika, joka ikisen, mutsi muistuttaa mua kuinka mun pitää liikkua enemmän, tavalla tai toisella. Tänäänkin soitin ja yritin ihan näin normaalin äiti-tytär-suhteen tapaan keskustella aamun hesaris olleest finlandia palkinnon voittajasta. No eikös puhelu lopu siihen, et mutsi "varmistaa" et käyn tarpeeks usein kävelyllä ja selittää kuinka paljon säästän rahaa jos käyn joka päivä koulussa syömässä. Thanks mom.
No mutta tosiasia on nyt se, et perkele mä olen hyvällä tuulella ja ihan himputin iloinen et näen K:n huomenna. Et silleen beibet <3